Tervajoen Kiviveistämö – perinteinen hautakivien asiantuntija
Hautamuistomerkki on paikka, johon voi palata muistelemaan ja josta löytää lohtua. Se pitää läheisen muiston elossa sukupolvesta toiseen.
Vuodesta 1936 toiminut Tervajoen Kiviveistämö suunnittelee, valmistaa ja toimittaa hautamuistomerkkejä kaikkialle Suomeen. Vahva asiamiesverkostomme kattaa erityisesti Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueen, ja 90 vuoden aikana kertynyt osaaminen näkyy jokaisessa työvaiheessa, suunnittelusta viimeistelyyn asti.
Emme jätä Teitä yksin tilausprosessin kanssa. Ottakaa yhteyttä, niin käymme yhdessä läpi kaiken tarpeellisen aina ensikontaktista muistomerkin pystytykseen saakka.
Verkkomyymälä Pohjolan Muistokivi
Pohjolan Muistokiven verkkokaupasta tilaat markkinoiden monipuolisimmat kotimaiset hautakivet kaikissa kokoluokissa aina valmiiksi asennettuna kaikkialle Manner-Suomeen. Jokainen muistomerkki valmistetaan Hämeenkyrössä suomalaisena käsityönä ja uusinta tekniikkaa hyödyntäen. Voit suunnitella yksilöllisen ja kestävän muistomerkin vaivattomasti suoraan verkossa, ja me huolehdimme ammattitaitoisesta asennuksesta.
Asiantuntemusta, joka näkyy palvelussa.
Autamme mielellämme muistomerkin tilaamiseen, kunnostukseen ja huoltoon liittyvissä kysymyksissä.
Näin tavoitatte meidät
Puhelimitse: 06 478 7600 / 0400 604 069
Yhteydenottolomakkeen kautta: täyttäkää lomake täällä
Tervetuloa käymään paikan päällä
Harvakyläntie 17, 66440 Tervajoki, Suomi
Toimipisteessämme:
Avoinna ma–pe 8–16, muina aikoina sopimuksen mukaan.
Suomalaisesta kivestä syntyy pysyvä muistopaikka
Valmistamme hautamuistomerkit suomalaisista kivilajeista — kuten harmaasta graniitista, Karjalan vihreästä, Liedon punaisesta graniitista ja spektroliitista. Kotimainen kivi kertoo kestävyydestä ja pitkistä perinteistä, ja jokaisen kiven omat piirteet tekevät muistomerkistä ainutlaatuisen.
Hautakivien valmistus on ydintä osaamistamme. 90 vuoden kokemus on tuonut mukanaan vahvan ammattitaidon, ja hallitsemme koko jalostusketjun suunnittelusta viimeistelyyn — näin varmistamme korkealaatuisen lopputuloksen joka kerta.
Ymmärrämme, kuinka paljon valmistamamme muistomerkki Teille merkitsee. Kunnioituksella, ammattitaidolla ja vuosikymmenten aikana hiotuilla toimintatavoilla syntyy läheisenne arvoinen muistopaikka.


